|
In memoriam Alfina"Alfa" * 3.7.1993 † 24.8.2007
Alfa on oma kasvattini ja nimi "Alfa" oli selvääkin selvempi jo ennenkuin Alfa syntyi, koska perheessämme kaikki ajavat Alfa Romeolla :-) Jo pentuetta suunnitellessani tiesin pitäväni yhden musta-valkoisen nartun. Alfa oli ensimmäinen narttu, joka syntyi neljän veljensä jälkeen yhteensä yhdeksästä pennusta. Pieni, puolikuollut, reppana Alfa ei varmasti olisi selvinnyt hengissä jos minulla ei olisi ollut kokenut kasvattaja hoitamassa synnytyksen. Alfalle ei koskaan kehittynyt kunnon kaunista Partis-turkkia vaan koko koira jäi vähän "puolivalmiiksi". Näin vanhemmilla päivillä Alfa saa nauttia lyhyestä turkista, eikä paljon vihatulla harjalla kiusata. Kävimme Alfan kanssa muutamassa näyttelyssä, mutta koska Alfa pelkäsi väki- ja koirapaljoutta en viitsinyt sitä niillä sen koommin rääkätä. Alfa on saanut nauttia onnellisesta elämästä kotikoirana. Alfa on erittäin kiltti, iloinen ja uskollinen Partis-tyttö, joka toimii erittäin hyvin vaikkei sitä ole pahemmin koulutettu (koirakenttä oli ampumaradan vieressä ja Alfa lensi kuin ohjus syliini, joka kerta kuin paukahti, eli koirakoulu-ura jäi lyhyeen). Jos Alfa on irti sitä ei tarvitse kutsua kuin kerran ja se tulee viivana. Alfa on aina ahminut makupalat niin, että meinaa mennä sormet ja kaikki. Alfa asuu vanhempieni luona missä on koko ikänsä asunut, mutta jos he ovat reissussa Alfa tulee meille. Suru on suuri ja ikävä suunnaton. Mutta olemme erittäin kiitollisia, että saimme pitää myös Alfan kokonaiset 14 vuotta ja että Alfa sai olla terve. Kiitos rakas Alfa!
Miranda "Miri" * 16.11.1990 † 29.10.2004
Eräänä päivänä noin 2 vuotta Ginan kuoleman jälkeen äitini näki paikallisessa lehdessä ilmoituksen myynnissä olevista Partacolliepennuista. Lehti päätyi nopeasti marsun alle, mistä se tosin vielä tongittiin ja ilmoitus ilmestyi vähin sanoin ilmoitustaululle, josta minä sen huomasin. Aloin jankuttaa haluavani katsomaan pentuja! Isäni väitti, että olisin heti myyty. Vastasin: "Mut mä haluun!", johon isä totes: "Niin, sä haluat olla myyty" :-) Niin me menimme katsomaan pentuja ja isäni sanoi jo ensimmäisellä käynnillä, JOS otamme pennun otamme tuon! Se oli Miri, jonka saimme joululahjaksi ja saatiin hakea kotiin tammikuussa. Miri oli ensimmäinen iki-oma koirani. Me treenasimme tokoa, agilityä ja kävimme jonkinverran näyttelyissä. Pärjättiin tarpeeksi hyvin, että sain teettä Mirille pentuja. Miri sai 9 pentua! Sinä kesänä pennut olivat kesätyöni. Ikävä kyllä opiskelut toisella paikkakunnalla veivät niin paljon aikaani, että rakkaaseen koiraharrastukseen tuli taukoa. Mirillä ja sen pennulla Alfalla oli paljon paremmat oltavat vanhempieni luona omakotitalossa, jossa oli iso aidattu piha, kuin ahtaassa opiskelija-yksiössä. Mirillä oli tyypillisen iloinen Partis-luonne. Kävimme myös luonnetestissä, jossa muuten pärjättiin hyvin, mutta Miri todettiin paukkuaraksi. Olin tehnyt suuren virheen ja pitänyt Miriä autossa odottamassa vuoroaan koko pitkän päivän ja kun vihdoin oli meidän vuoro Miri oli stressaantunut ja paukut kuullessaan alkoi vetää kentältä pois, tyyliin "Kiitti mulle riitti! Nyt kotiin!". Miri ei ollut kertaakaan ennen tätä päivää, eikä kertaakaan tämän päivän jälkeen reagoinut mitenkään paukkuihin. Miri oli kiltti ja uskollinen. Sillä oli paimenviettiä ja se haukkui kaikille, jotka uskalsivat kävellä talomme ohi :-) Miri suhtautui aina epäröivästi makupaloihin ja nuuski aina ensin tarkasti oliko se varmasti syötävää. Makupalan hän otti varovaisesti etuhampaittensa väliin ja nautti joka murusesta rauhassa, täysin Ginan, Alfan ja Perlan vastakohta :-) Miristä tuli lähes 14-vuotias. Vanhuuspäivillä myös Miriltä leikattiin turkki lyhyeksi, koska hänkin vihasi harjausta. Miristä tuli loppusuoralla kuuro. Viimeisen vuoden Miri sai lääkkeitä ylläpitona heikkojen takajalkojen vuoksi, kunnes yhtenä päivänä Miri ei enään päässyt ylös ollenkaan ja rankka päätös koirataivaaseen lähdöstä oli tehtävä. Kaipuu on edelleen suuri. Miri oli erikoisen viisas, ihana koira, jolla tulee aina olemaan oma paikkansa sydämessäni.
La-Jun Allergina "Gina" * 30.5.1974 † 17.2.1989
Gina oli erittäin erikoinen koira, eikä varmasti kukaan Ginaa tavannut koskaan unohtanut sitä. Syntyessäni Gina oli 5 kk, isäni oli armeijassa ja äitini yritti selvitä yksin vauvan, koiranpennun ja marsun kanssa :-) Kun äiti lähti synnytyslaitokselle synnyttämään minua koiravahdilla oli myös pieni vauva, joten hetken rauhaa toivoen hän oli sitonut Ginan kiinni sohvanjalkaan. Hetken päästä Gina seisoi ovenraossa sohva perässään :-) Ginan paimennusvietti oli suuri. Mökillä minä vauvana aloin konttia rantaa kohti, Gina seisahti heti eteeni ja haukkui hälyttääkseen vanhempani. Jos Ginaa yritti harjata se yritti ensin syödä harjan ja jos ei sillä uskonut olisi surutta jatkanut harjanpitäjän kädellä. Gina piti kyllä itseään laumanjohtajana. Jos ruokapöydälle sattui jäämään jotain, koko koira seisoi ruokapöydällä syömässä ja jos siltä yritti ottaa jotain saalista pois, se puri jos ei murinalla antanut olla. Kaikesta huolimatta Gina sai elää onnellisen elämän rakastettuna kotikoirana 15,5 vuotta! Ginaa jäätiin suuresti kaipaamaan ja lähes kahden koirattoman vuoden jälkeen Miri tuli taloon. |
